Arvioitu lukuaika: 3 minuuttia

Miten elää miellyttäen Luojaansa?

Hurskauteen pyrkivän ja Luojansa mielisuosiota tavoittelevan henkilön tulisi kehottaa muita aina hyvään ja pyrkiä välttämään pahaa. Tämä tapahtuu käytännössä kannustamalla muita toimimaan oikeudenmukaisesti, toimimalla itse esimerkkinä ja välttämään tekemästä tietoisesti syntejä.

Kannukseksi Luojamme on kertonut, että hyvään tekoon kannustanut henkilö saa palkkion samasta hyvästä teosta kuin teon tekijä, ilman että se edes vähentää mitään hyvän teon tekijän palkkiosta. Aivan kuten pahaan tekoon kannustava henkilö saa saman pahan teon tililleen kuin pahan tekijäkin, vieläpä joka kerta kun ko. henkilö syyllistyy ko. tekoon.

Perimätiedossa profeetta Muhammad (olkoon rukoukset ja rauha hänen yllään) sanoi:

“Joka opastaa hyvän teon tekemiseen saa saman palkkion kuin teon tekijä.” [Muslim]

“Allah on luvannut uskoville ja hyviä tekoja tekeville, että heitä odottaa anteeksianto ja suuri palkkio.” [Koraani 5:9]

5 tapaa tavoitella Allahin mielisuosiota:

  1. Lukemalla Koraania pohtien jakeiden merkitystä
  2. Suorittamalla jatkuvasti pakollisia palvonnantekoja
  3. Rakastamalla hurskaita ja oikeamielisiä ihmisiä
  4. Viettämällä aikaa hurskaiden palvelijoiden seurassa
  5. Opiskelemalla Allahin nimiä ja ominaisuuksia

Asioita joita Allah rakastaa

1. Kärsivällisyys

وَٱللَّهُ يُحِبُّ ٱلصَّـٰبِرِينَ

“Allah rakastaa kärsivällisiä.” [Koraani 3:146]

Kärsivällisys on ominaisuus jota tarvitaan kaikilla elämän osa-alueilla. Se on tarpeen noudattaessa Allahin käskyjä ja pysytellessä poissa pahasta kun se on kaikkein houkuttelevinta. Se on tarpeen  kohdatessa vastoinkäymisiä ja menestystä – hallitaksemme itseämme lankeamasta kohtuuttomuuksiin. Näin ollen se on hyvin kiitettävä ominaisuus ja jotain, mitä Allah itse sanoo rakastavansa.

2. Oikeudenmukaisuus

ا ۖ إِنَّ اللَّهَ يُحِبُّ الْمُقْسِطِينَ

“Allah rakastaa oikeudenmukaisia.” [Koraani 49:9]

Allah on itse oikeudenmukainen ja Hän rakastaa jotka ovat oikeudenmukaisia toisille.

3. Tawakkul

إِنَّ ٱللَّهَ يُحِبُّ ٱلۡمُتَوَكِّلِينَ

“Epäilemättä, Allah rakastaa niitä jotka Häneen luottavat.” [Koraani 3:159]

Yksi Allahin nimistä on Al Wakeel ja me tunnustamme sen asettamalla luottamuksemme Häneen.

4. Lempeys

Profeetta (saws) sanoi,

إِنَّ اللَّهَ رَفِيقٌ يُحِبُّ الرِّفْقَ وَيُعْطِي عَلَيْهِ مَا لاَ يُعْطِي عَلَى الْعُنْفِ

“Allah on lempeä ja rakastaa lempeyttä, Hän palkitsee lempeyden tavalla jota Hän ei myönnä julmuudesta.” [ibn Majah]

5. Katumus

إِنَّ ٱللَّهَ يُحِبُّ ٱلتَّوَّٲبِينَ

“Epäilemättä Allah rakastaa vilpittömiä katuvia ja puhtauden omakseen ottaneita.” [Koraani 2:222]

Profeetta (saws) sanoi, “Jos ette tekisi syntiä, Allah olisi pyyhkinyt teidät pois ja tuonut tilalle kansan joka tekee syntiä ja sitten pyytää niitä katuvina anteeksi ja Hän olisi antanut heille anteeksi.”[Sahih Muslim]

6. Oikeaan aikaan rukoileminen

Al-Walid bin ‘Aizar on kertonut:

Kuulin Abi `Amr ‘Ash-Shaibani:n sanovan, “Tämän talon omistaja.” osoittaen `Abdullah:in taloa, “sanoi, kysyin Profeetalta () ‘Mikä teko on rakkain Allahille?” Hän vastasi, ‘Ruikoilla rukoukset niille osoitettuina aikoina.’ ” `Abdullah kysyi, “Mikä on seuraava hyvyydessä?” Profeetta () sanoi, “Kunnioitus vanhempia kohtaan,” `Abdullah kysyi, “Mikä on seuraava hyvyydessä?” Profeetta sanoi, “Osallistua taisteluun Allahin vuoksi.” [Bukhari]

Asioita joista Allah ei pidä

1. Ylenpalttisuus

Islam rohkaisee maltillisuuteen kaikin tavoin. Allah sanoi:

ۚ كُلُوا مِن ثَمَرِهِ إِذَا أَثْمَرَ وَآتُوا حَقَّهُ يَوْمَ حَصَادِهِ ۖ وَلَا تُسْرِفُوا ۚ إِنَّهُ لَا يُحِبُّ الْمُسْرِفِينَ

“..syökää niiden hedelmiä ja antakaa (myös) pois (Allahille säädetty) osuus (satokasvien ja hedelmien) korjuupäivänä älkääkä tuhlatko. Hän ei pidä tuhlaajista. [Koraani 6:141]

2. Ylpeys ja ylimielisyys

“Ei Hän pidä uppiniskaisista ja ylimielisistä.” Mehiläisen suura, [Koraani 16:23]

“Allah ei pidä siitä, joka kulkee omahyväisenä ja ylimielisenä.” Luqmanin suura, [Koraani 31:18]

Profeetta (saws) sanoi, ”Kukaan jolla on edes atomin painon verran ylpeyttä sydämessään, ei astu paratiisiin.” [Sahih Muslim]

Allah itse on Al Mutakabbir. Istikbar (ylpeys) ihmisissä on kilpailua Allahin kanssa Hänen ominaisuudestaan. Siksi Allah sanoi hadith Qudsissa: ”Ylpeys on viittani ja ylhäisyys alempi vaatteeni ja Minä heitän sen joka näyttäytyy ominaisuuksieni kanssa helvettiin.” [Abu Dawud]

3. Omavaltaisuus

Allahin asettamien rajojen rikkominen on vahingollista sekä meille että muille ympärillämme.

يَا أَيُّهَا الَّذِينَ آمَنُوا لَا تُحَرِّمُوا طَيِّبَاتِ مَا أَحَلَّ اللَّهُ لَكُمْ وَلَا تَعْتَدُوا ۚ إِنَّ اللَّهَ لَا يُحِبُّ الْمُعْتَدِينَ

“Uskovat, älkää pitäkö (itseltänne) kiellettyinä niitä puhtaita asioita, jotka Allah on teille sallinut älkääkä (myöskään) ylittäkö rajoja. Allah ei varmasti pidä rajojen ylittäjistä.” [Koraani 5:87]

4. Dhulm (epäoikeudenmukaisuus ja sorto)

Dhulm voi tulla tehdyksi joko muille tai meille itsellemme. Allahin asettamien rajojen rikkominen johtaa meidän itsemme sortamiseen.

وَأَمَّا الَّذِينَ آمَنُوا وَعَمِلُوا الصَّالِحَاتِ فَيُوَفِّيهِمْ أُجُورَهُمْ ۗ وَاللَّهُ لَا يُحِبُّ الظَّالِمِينَ

“Niille, jotka uskoivat ja tekivät hyviä tekoja, Allah suo täyden palkkion. Ei Allah pidä väärintekijöistä.” [Koraani 3:57]

5. Siveettömyys

Profeetta (saws) sanoi:

إِنَّ اَللَّهَ يُبْغِضُ اَلْفَاحِشَ اَلْبَذِيءَ

“Allah vihaa paheellisia ja rivoja.” [Tirmidhi]

Tämä ilmeni profeetan elämän aikana – hän ei koskaan käyttänyt rivoa kieltä tai käyttäytynyt paheellisesti koko elämänsä aikana.

6. Khiyanah (Petos)

Allah sanoi Koraanissa:

وَلَا تُجَادِلْ عَنِ الَّذِينَ يَخْتَانُونَ أَنفُسَهُمْ ۚ إِنَّ اللَّهَ لَا يُحِبُّ مَن كَانَ خَوَّانًا أَثِيمًا

“Äläkä vetoa niiden puolustukseksi, jotka pettävät itseään. Ei Allah pidä piintyneistä pettäjistä ja pahantekijöistä.” [Koraani 4:107]

ja myös,

وَإِمَّا تَخَافَنَّ مِن قَوْمٍ خِيَانَةً فَانبِذْ إِلَيْهِمْ عَلَىٰ سَوَاءٍ ۚ إِنَّ اللَّهَ لَا يُحِبُّ الْخَائِنِينَ

“Ja jos pelkäät, että jotkut ovat petollisia, viskaa heidän lupauksensa takaisin heille tasapuolisuuden nimissä. Allah ei tosiaan pidä petollisista.” [Koraani 8:58]

Jos katsot tarkemmin yllä olevia esimerkkejä asioista, joita Allah rakastaa ja joista Hän ei pidä, huomaat että ne kaikki ovat asioita jotka joko hyödyttävät tai vahingoittavat meitä. Allah rakastaa sitä mikä on meille parasta eikä vastaavasti pidä siitä mikä on meille vahingollista. Tästä voimme päätellä kuinka paljon Allah rakastaa meitä.

Learn Arabic at UQ Academy. It’s easy and fast and you can learn on the go on your smart phones and tablets using UQA special Apps. Start with Learning 50% of Quranic Words with grammar in 9 hours!

Tabassum Mosleh

Tapoja tavoitella Luojansa mielisuosiota on useita, joten jos aihe kiinnostaa enemmän ja kaipaat täydellistä esimerkkiä siitä millaista identiteettiä itselleen kannattaa ainakin pyrkiä rakentamaan, lataa ja lue myös ”Muhammad, Allahin sanansaattaja – Jumalan viimeinen profeetta” -kirjanen.

*Saws = Salallahu alaihi wasalam eli ”olkoon Allahin rauha ja siunaukset hänen kanssaan”; lausutaan mainittaessa Muhammadin nimi.

Lähteet: Understandquran.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *