Arvioitu lukuaika: 10 minuuttia

Miksi elämä kuoleman jälkeen on tärkeää?

Kuoleman jälkeisen elämän tiedostaminen antaa perspektiiviä elämään, joka tulee pian päätökseen kun kuolemme. Ollessa luonnollista ja ymmärrettävää ponnistella paremman elämän puolesta, elääkseen mukavan elämän ja ansaitakseen enemmän rahaa, usko kuoleman jälkeiseen elämään vie huomioimme maallisten mukavuuksien yläpuolelle: Fokuksen on oltava Luojamme miellyttämisessä, jotta saavutamme parhaan mahdollisen elämän kuoleman jälkeen.

Koska muslimit tiedostavat, Jumalan mieltyvän niihin jotka seuraavat Hänen opastustaan ja heijastavat hyvää moraalia ja käytöstapoja ympärillään oleville, pyrimme tulemaan niin nöyrimmiksi, ystävällisimmiksi, oikeudenmukaisimmiksi ja rehellisiksi kuin suinkin mahdollista. Pyrimme kohtelemaan perhettämme, ystäviämme ja naapureitamme – olipa kyse muslimeista tai ei – parhaalla mahdollisella tavalla. Pyrimme myös rakentamaan hyvät suhteet yhteisöissä, jotta kaupunkimme ja kylämme tulevat onnellisimmiksi ja parhaiksi mahdollisiksi paikoiksi elää.

Islamin näkemys elämästä ja kuolemasta

Elämä on mainio osoitus Jumalan viisaudesta ja mahdista. Hän on elämän Antaja ja Luoja. Kukaan normaali ja täysjärkinen ihminen ei haluaisi menettää elämäänsä. Jopa ne lohduttomat, jotka päättävät oman elämänsä, yrittävät viime hetkellä palata takaisin saadakseen vielä uuden tilaisuuden elää. Jumala on lahjoittanut ihmiselle elämän, ja Hän on ainoa, jolla on oikeus ottaa se takaisin. Islam kieltää siten kaikki itsemurhan ja itsetuhon muodot ja kehottaa ihmistä kärsivällisyyteen jonkun hänen läheisensä kuollessa.

Kun Jumala antaa ihmiselle elämän, Hän ei ilman tarkoitusta varusta tätä ainutlaatuisilla ominaisuuksilla. Hän ei myöskään turhaan anna tälle tiettyjä velvollisuuksia. Jumala haluaa auttaa ihmistä ymmärtämään elämänsä tarkoituksen ja toteuttamaan olemassaolonsa päämäärää. Elämä on luottamuksenosoitus Jumalalta ja ihminen on haltija, jonka tulee vastata siihen vilpittömästi ja parhaan kykynsä mukaan, tietoisena vastuustaan Hänen edessään.

Elämää voidaan verrata matkaan, joka alkaa tietystä kohdasta ja päättyy määrättyyn päämäärään. Se on ohimenevä olotila, johdanto Ikuiseen elämään. Tällä matkalla ihminen on kauttakulkija, ja hänen tulee tehdä vain sellaista, mikä on hänelle hyödyksi tulevassa elämässä. Hänen on siis tehtävä kaikkea hyvää, mihin vain pystyy, ja oltava täysin valmis millä hetkellä hyvänsä siirtymään täältä ikuisuuteen. Kun hänen aikansa on täyttynyt, hänen on enää liian myöhäistä tehdä mitään asialle tai yrittää jatkaa aikaansa. Parhainta elämän käyttämistä on siksi elää se Jumalan osoittamalla tavalla ja tehdä siitä turvallinen kulkureitti kohti ikuista elämää.

Tuonpuoleinen elämä

Kysymys siitä, onko tuonpuoleista elämää olemassa, ei kuulu tieteen piiriin, joka perustuu vain aistihavaintoihin. Ihminenhän on harrastanut tieteellistä tutkimusta, sanan nykyaikaisessa merkityksessä, vasta joitakin satoja vuosia, kun taas ajatus tuonpuoleisesta elämästä on ollut tunnettu jo ammoisista ajoista. Kaikki Jumalan profeetat ovat kehottaneet kansojaan palvomaan Jumalaa ja uskomaan elämään kuoleman jälkeen. He pitivät uskoa tuonpuoleiseen elämään niin tärkeänä, että pienintäkin epäilyä sen suhteen pidettiin jumalankieltämisenä, joka teki tyhjäksi kaikki muut uskonkäsitykset.

Se tosiasia, että kaikki Jumalan profeetat ovat kohdelleet tätä metafyysistä kysymystä niin yhtenäisellä tavalla – ajalliset erot heidän välillään ovat tuhansia vuosia – todistaa heidän tiedonlähteensä tuonpuoleisesta elämästä samaksi, eli jumalalliseksi ilmoitukseksi. Tiedämme myös näiden profeettojen kohdanneen voimakasta vastarintaa kansojensa parissa, pääasiassa tuonpuoleisen elämän kysymyksessä, koska heidän kansansa pitivät jotakin senkaltaista täysin mahdottomana. Mutta vastustuksesta huolimatta profeetat voittivat puolelleen monia vilpittömiä kannattajia. Voisi kysyä, miksi he sitten luopuivat esi-isiensä uskonkäsityksistä ja tavoista, kun he sitä paitsi olivat vaarassa joutua täysin kansansa hylkäämiksi? Vastaus on yksinkertaisesti, että he käyttivät järkeään ja tajusivat totuuden. Ymmärsivätkö he sen aistihavaintojensa perusteella? Ei, aistien avulla ei voi hankkia mitään kokemusta tuonpuoleisesta elämästä. Mutta Jumala on havaintokyvyn lisäksi antanut ihmiselle myös rationaalisen, esteettisen ja moraalisen tietoisuuden. Se tietoisuus johdattaa ihmistä niiden realiteettien parissa, joita aistihavainnoin ei voi vahvistaa.

Tästä syystä kaikki Jumalan profeetat vetosivat ihmisten esteettiseen, moraaliseen ja rationaaliseen tietoisuuteen, toisin sanoen:

”Ja hän laittaa Meidän kaltaisiksemme tarkoitettuja kuviaan unohtaen oman luomisensa. Hän sanoo: ”Kuka pystyy elämän palauttamaan luihin, kun ne jo ovat lahonneet?” Sano: ”Hän niihin elämän palauttaa, joka ne alkujaankin elämään synnytti, sillä Hän sulkee itseensä koko luomakunnan. Hän, joka loi teille tulen, joka voi vihreässä puussakin palaa, niin että sytykkeillä sitä jatkaa saatatte. Eikö Hän, joka loi taivaat ja maan, kykene niiden kaltaisia luomaan? Totisesti! Hänhän on kaiken Luoja, taituri.” (Koraani 36:78-81)

Toisessa kohdassa Koraani sanoo selvästi, että uskottomilla ei ole mitään loogista tukea kuolemanjälkeisen elämän kieltämiselleen. Se perustuu vain arvailuille: ”He sanovat myös: ”Ei ole olemassa muuta kuin tämä maallinen elämämme; me elämme ja kuolemme, ja mikään muu kuin aika ei hävitä meitä.” Mutta siitä heillä ei ole mitään tietoa, he ainoastaan lausuvat arveluja. Ja kun selvät ilmoituksemme sanellaan heille, on heidän vastaväitteinänsä vain tämä: ”Herättäkää meille isämme takaisin, jos puhutte totta!” (Koraani 45:24-25) Jumala tulee varmasti herättämään kaikki kuolleet, mutta Hänellä on oma suunnitelmansa kaikkia asioita varten.

Tulee päivä, jolloin koko maailmankaikkeus tuhoutuu ja silloin myös kuolleet nousevat vastaamaan teoistaan Jumalan edessä. Se päivä on alku päättömättömälle elämälle ja sinä päivänä jokainen ihminen saa palkinnon tai rangaistuksen Jumalalta hyvien ja pahojen tekojensa mukaisesti. Koraanin antama selitys tuonpuoleisen elämän välttämättömyydestä on sama, minkä ihmisen moraalinen tietoisuus vaatii. Jos kuoleman jälkeen ei ole mitään elämää, tulee itse asiassa koko jumalusko joutavaksi, sillä vaikka uskoisikin Jumalaan, Hänen täytyisi olla epäoikeudenmukainen ja välinpitämätön Jumala, joka ensin loi ihmisen vähät välittääkseen sitten hänen kohtalostaan.

Mutta Jumala on totisesti oikeudenmukainen. Hän tulee rankaisemaan tyranneja, joiden rikokset ovat lukemattomat, jotka ovat tappaneet sadoittain ihmisiä, levittäneet korruptiota yhteiskunnassa ja orjuuttaneet ihmisiä vain tyydyttääkseen oikkujaan jne. Ihmisen elinikä maan päällä on hyvin lyhyt ja tämä fyysinen maailma ei sekään ole ikuinen, joten oikeudenmukaiset rangaistukset ja palkkiot suhteessa kunkin ihmisen pahoihin tai hyviin tekoihin eivät ole mahdollisia täällä.

Koraani painottaa hyvin vahvasti, että Tuomiopäivä tulee ja että Jumala silloin päättää jokaisen ihmisen kohtalon sen mukaan, mitä hän on tehnyt: ”Epäuskoiset sanovat: ”Ei se (tuomion) hetki meille tule.” Sano: ”Kyllä! Kautta Herrani, joka tuntee silmiltä salatut, teille varmasti koittaa (tuomionpäivä).” Ei taivaissa eikä maassa ole mitään Hänen valtansa ulkopuolella, ei hivenenkään verran eikä sitä vähemmän tahi enemmän, vaan kaikki on selvästi (Jumalan) kirjoissa, joten Hän osaa palkita niitä, jotka uskovat ja hyvää harjoittavat: näille kuuluu anteeksiantamus ja ihana osa. Mutta niitä, jotka koettavat halventaa Meidän ilmoituksiamme, odottaa tuskallinen ja ankara rangaistus.” (Koraani 34:3-5).

Ylösnousemuksen päivästä tulee se päivä, jolloin Jumalan oikeudenmukaisuus ja laupeus tulevat täydellisesti esiin. Jumala tulee osoittamaan armeliaisuutensa ja hyvyytensä niille, jotka ovat maanpäällisessä elämässä kärsineet Hänen tähtensä ja uskoneet, että heitä odottaa ikuinen autuus. Mutta ne, jotka käyttivät väärin Jumalan lahjoja eivätkä välittäneet tulevasta elämästä, tulevat joutumaan äärimmäisen pahaan olotilaan. Verratessaan heitä keskenään Koraani sanoo:

”Onko sitten se, jolle Me olemme antanut ihanan lupauksen, mikä hänelle täytetäänkin, sellaisen kaltainen, jolle olemme kylläkin suonut tämän maailman elämän nautintoja, mutta joka ylösnousemuksen päivänä luetaan syntisten joukkoon.” (Koraani 28:61)

Koraani puhuu myös siitä, että tämä maanpäällinen elämä on vain valmistelua ikuista elämää varten, joka tulee kuoleman jälkeen. Mutta niistä, jotka tämän kieltävät, tulee intohimojensa ja halujensa orjia, jotka ilkkuvat hurskaita ja jumalaapelkääviä ihmisiä. Sellaiset ihmiset ymmärtävät hulluutensa vasta kuoleman tullessa, jolloin he turhaan toivovat uutta tilaisuutta tässä maailmassa. Heidän kurjaa olotilaansa kuoleman hetkellä, Tuomiopäivän kauhuja ja sitä ikuista autuutta, mikä on vilpittömien uskovien palkkana, kuvaillaan erinomaisella tavalla seuraavissa Koraanin säkeissä:

”Aina siihen asti, kunnes kuolema jonkun heistä yllättää ja hän hokee: ”Herrani, päästä minut takaisin, päästä minut takaisin, ehkä voisin tehdä hyvää sellaisessa, minkä olen jättänyt tekemättä.” Ei koskaan. Tämä on vain puhetta, jota hän hokee, mutta heidän takanaan on erottava seinä aina siihen päivään asti, jolloin heidät herätetään kuolleista. Mutta kun pasuunoihin puhalletaan, niin sinä päivänä heidän välillään ei ole oleva mitään sukulaisuussiteitä, eivätkä he kysele toinen toistansa. Sen vuoksi ne, joiden hyveet painavat vaa’assa eniten, tulevat onnellisiksi. Mutta joiden ansiot painavat vähän, he ovat niitä, jotka ovat kadottaneet sielunsa. Helvetissä he saavat asua. Tuli on siellä kärventävä heidän kasvonsa ja pahasti turmeleva heidät.”
(Koraani 23:99-104)

Usko tuonpuoleiseen elämään ei takaa ainoastaan menestystä tulevassa elämässä, vaan myös tästä elämästä tulee rauhan ja onnen täyteinen, sillä se usko tekee yksilöistä vastuullisempia ja velvollisuudentuntoisempia kaikissa toimissaan. Ajatelkaamme Arabian kansoja. Uhkapeli, viini, heimokahakat, rosvoilu ja murhaaminen olivat heidän alaansa, ennen kuin heillä oli minkäänlaista uskoa tuonpuoleiseen elämään.

Mutta heti kun he olivat omaksuneet uskon Yhteen Jumalaan ja kuolemanjälkeiseen elämään, tuli heistä maailman kurinalaisin kansakunta. He jättivät paheensa, auttoivat toisiaan tarpeen tullen ja ratkaisivat kiistansa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon periaatteiden mukaisesti. Samalla tavoin tuonpuoleisen elämän kieltämisellä on seurauksensa, ei pelkästään tulevassa elämässä, vaan myös tässä elämässä. Kun kokonainen kansa kieltää sen, rehottavat kaikenlaiset synnit ja korruptio yhteiskunnassa, kunnes se lopulta tuhoutuu. Koraani kertoo siitä hirvittävästä kohtalosta, joka tuli Aadin, Tamuudin ja Faaraon osaksi.

”Tamuud ja Aad väittivät, ettei tuomiopäivää tule. Tamuudin kansan tuhosi ärjyvä ukonilma, Aadin tuhosi raivoisa tuuli, joka puhalsi tavattomalla voimalla; se raivosi heidän keskuudessaan seitsemän yötä ja seitsemän päivää suurella voimalla, niin että olisit voinut nähdä ihmisten kaatuvan maahan kuin palmujen ontot rungot. Näetkö heistä jälkeäkään? Farao ja ne, jotka elivät ennen häntä, sekä hävitetyt kaupungit tekivät myös syntiä ollen tottelemattomia Herransa sananjulistajalle; siksi Hän kuritti heitä väkevin ottein. Kun vesi tulvi, Me totisesti annoimme laivan kantaa teitä, teille ojennukseksi ja jotta kuunteleva korva vaarin ottaisi ja muistaisi sen. Kun puhalletaan yhden ainoan kerran pasuunaan ja maa sekä vuoret kohoavat ja sitten yht’äkkiä vaipuvat murskattuina alas, sinä päivänä on suuri tuho tapahtuva, taivas repeää; sinä päivänä se syöksyy alas. Enkeleitä on oleva ylt’ympäri, ja kahdeksan heistä kantaa yläpuolellaan Herrasi valtaistuinta. Sinä päivänä teidät tuodaan oikeuden eteen, ja yksikään salaisuutenne ei voi jäädä kätköön.” (Koraani 69:4-18)

On siis hyvin vakuuttavat perusteet uskoa tuonpuoleiseen elämään:

  1. Kaikki Jumalan profeetat ovat kehottaneet kansojaan uskomaan siihen.
  2. Missä tahansa ihmisyhteisö rakentuu tälle uskolle, se on ideaalinen ja rauhallinen, vapaa sosiaalisesta ja moraalisesta pahuudesta.
  3. Historia todistaa, että missä tahansa tämä usko kollektiivisesti torjuttiin jonkun ihmisryhmän toimesta, huolimatta profeetan toistuvista varoituksista, koko joukkoa kohtasi Jumalan rangaistus jo tässä elämässä.
  4. Ihmisen moraalinen, esteettinen ja rationaalinen mieli vahvistaa kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuuden.
  5. Jumalan oikeudenmukaisuudella ja armeliaisuudella ei olisi mitään merkitystä, jos tuonpuoleista elämää ei olisi.

Islamin oppi kuolemanjälkeisestä elämästä

Islamin uskon viides artikla on oppi tuonpuoleisesta elämästä. Profeetta Muhammad (rauha hänelle) yritti saada meitä uskomaan ylösnousemukseen kuoleman jälkeen ja Viimeiseen Tuomioon. Tämä uskonkappale tarkoittaa, sen mukaan, mitä profeetta Muhammad (rauha hänelle) meille opetti, pääpiirteittäin seuraavaa: Elämä ja kaikki tässä maailmassa tulee saamaan lopun ennalta määrättynä päivänä. Kaikki hävitetään. Tuota päivää kutsutaan sanalla Qiyamah, l. Viimeinen Päivä. Silloin kaikki tässä maailmassa sen luomisen jälkeen eläneet ihmiset herätetään uudelleen henkiin ja tuodaan Allahin eteen tuomittaviksi. Tätä kutsutaan sanalla Hashr: ylösnousemus. Jokaisen miehen ja naisen elämä – heidän kaikki hyvät ja pahat tekonsa – tulevat näkyviin Allahin edessä Tuomiopäivänä. Allah tulee lopulta antamaan kullekin ihmiselle ansionsa mukaan. Hän punnitsee itse kunkin hyvät ja pahat teot. Ne, joiden hyvät teot painavat enemmän, tullaan palkitsemaan ja niitä, joiden pahat teot ovat painavammat, tullaan rankaisemaan. Palkkiot ja rangaistukset jaetaan oikeudenmukaisesti. Tästä koetuksesta selviävät pääsevät Paratiisiin, jossa heille avautuvat ikuisen rauhan portit, kun taas tuomitut ja rangaistuksen ansainneet lähetetään Helvettiin – tulen ja kärsimyksen asuinsijaan. Tämä on tuonpuoleiseen elämään uskomisen keskeisin sisältö.

Miksi tällaista uskoa tarvitaan

Oppi kuolemanjälkeisestä elämästä on aina kuulunut profeettojen opetuksiin. Jokainen profeetta kehotti seuraajiaan uskomaan siihen, niin kuin viimeinen profeetta Muhammadkin (rauha hänelle). Tämä oppi on aina ollut eräs muslimien uskon pääperiaatteista. Kaikki profeetat ovat yksiselitteisesti julistaneet, että se, joka kieltää sen tai epäilee sitä, on kafir. Näin on siksi, että tuonpuoleisen elämän kieltäminen tekee kaikista muista uskonkäsityksistä tarkoituksettomia. Sen kieltäminen tuhoaa myös koko hyveellisen elämän perustan ja ihminen ajautuu elämään tietämättömyydessä ja epäuskossa. Jos asiaa pohtii hetken, se on aivan selvä. Jokapäiväisessä elämässä, kun meitä kehotetaan tekemään jotakin, emme voi olla ajattelematta: mitä hyötyä tuosta teosta meille on, ja mitä vahinkoa olisi siitä, jos jättäisin sen tekemättä? Ihmisen luonto on sellainen. Hän ei koskaan tahdo tuhlata aikaansa ja voimiaan hyödyttömiin, turhiin ja tuottamattomiin toimintoihin. Hän ei myöskään erityisen innokkaasti yritä vältellä jotakin, mikä vaikuttaa harmittomalta. Yleisesti voidaan sanoa, että mitä vakuuttuneempi ihminen on jonkin asian hyödystä tai tarkoituksesta, sitä tarkemmin hän ottaa sen huomioon, ja mitä epäilevämmin hän suhtautuu jonkin asian hyödyllisyyteen, sitä välinpitämättömämpi hänen asenteensa tuohon asiaan on. Miksi lapsi sitten esimerkiksi työntää kätensä tuleen? – Siksi, ettei hän tiedä tulen polttavan. Miksi hän lyö laimin opiskelunsa? – Siksi, ettei hän ole täysin ymmärtänyt koulutuksen tärkeyttä ja hyödyllisyyttä eikä usko aikuisten puheita.

Ajatellaan nyt ihmistä, joka ei usko Tuomiopäivään. Eikö hän silloin myös ajattele, ettei uskolla Allahiin ja Hänen lakiensa seuraamisella ole väliä? Miksi sellainen ihminen vaivautuisi etsimään Jumalan suosiota? Hänen mielestään ei Jumalan tottelemisesta olisi hänelle mitään hyötyä eikä tottelemattomuudesta liioin haittaa. Kuinka hänen sitten olisi mahdollista tarkasti seurata Allahin, Hänen Profeettansa ja Hänen Kirjansa sanomaa? Olisiko hänellä mitään motiivia asettua alttiiksi koettelemuksille, tehdä uhrauksia ja välttää maailman viettelyksiä? Eikä siinä kaikki. Jos pohdimme asiaa vielä syvemmin, tulemme siihen päätelmään, että usko kuolemanjälkeiseen elämään on ihmisen elämän ratkaisevimpia tekijöitä. Hyväksyypä tai hylkääpä hän sen uskon, hänen kantansa siihen muokkaa kuitenkin hänen elämäänsä ja käyttäytymistään. Ihminen, joka laskee vain tämän elämän menestyksen tai epäonnen varaan, ottaa huomioon vain ne edut ja haitat, joilla on vaikutusta häneen tässä elämässä. Hän ei ole valmis tekemään hyvää, jos hän ei samalla voi toivoa saavuttavansa sillä jotain maailmallista hyötyä; samaten hän tuskin omantunnontarkasti välttää kaikkea pahaa, jos se kerran ei vahingoita hänen etujaan tässä elämässä.

Mutta ihminen, joka uskoo myös tulevaan elämään ja uskoo lujasti tekojensa lopullisiin seurauksiin, näkee tämän maailman edut ja haitat vain tilapäisinä eikä koskaan vaarantaisi ikuista autuuttaan jonkin väliaikaisen maailmallisen hyödyn vuoksi. Hän näkee asiat laajemmassa perspektiivissä ja ottaa aina huomioon, mitä ikuista hyötyä tai haittaa ne voivat muun muassa tuoda. Hän tekee hyvää, vaikka se tulisi hänelle kuinka kalliiksi tahansa tässä elämässä ja vaikka se haittaisi kuinka suuresti hänen välittömiä intressejään; ja hän pidättäytyy pahasta, vaikuttaisipa se kuinka houkuttelevalta hyvänsä. Hän asettaa asiat niihin mittasuhteisiin, joihin ne kuuluvat ikuisten seuraustensa perusteella eikä toimi päähänpistojen tai oikkujen viemänä.

Uskon, asenteiden ja elämäntavan suhteen nämä kaksi henkilöä eroavat siis ratkaisevalla tavalla. Ensimmäisen käsitys hyvästä teosta rajoittuu sen hyödyllisyyteen tässä lyhyessä ajallisessa elämässä, mikä arvioidaan rahana, omaisuutena, muiden arvostuksena jne. ja mikä antaa hänelle aseman, valtaa, kunniaa ja maailmallista onnea. Noista asioista tulee hänen elämänsä päämäärä. Omien toiveiden täyttämisestä ja nautinnosta tulee kaikki kaikessa, eikä tuo ihminen kaihda julmia ja vääriäkään keinoja päämääriensä saavuttamiseksi. Hänelle väärä teko on jokin sellainen, joka vaarantaa hänen omat etunsa tässä maailmassa, esimerkiksi omaisuuden tai hengen menetyksen, terveyden tuhoutumisen, maineen kärsimisen tai jonkin muun epämiellyttävän asian kautta.

Uskovan käsitys hyvästä ja pahasta on täysin toisenlainen. Hänelle kaikki, mikä miellyttää Jumalaa, on hyvää ja kaikki, mitä Hän paheksuu tai vihaa, on pahaa. Hyvä teko pysyy hänen mielestään hyvänä siltikin, vaikka se ei hyödyttäisi häntä mitenkään tässä maailmassa, tai vaikka se vaatisi jotakin hänen omaisuudestaan tai olisi hänelle henkilökohtaisesti haitaksi. Hän on varma, että Jumala tulee palkitsemaan hänet ikuisessa elämässä ja että se on todellinen onni. Hän ei myöskään tunne kiusausta tehdä pahaa jotakin aineellista etua saadakseen, sillä hän tietää, että vaikka hän onnistuisikin välttämään rangaistuksen lyhyen maanpäällisen elämänsä aikana, se odottaisi häntä vääjäämättä hänen joutuessaan Jumalan tuomioistuimen eteen. Hän ei usko moraalin suhteellisuuteen, vaan pitäytyy Jumalan ilmoittamissa absoluuttisissa säännöissä ja elää niiden mukaan, ei tämän maailman hyötyä ja haittaa ajatellen. Siis juuri usko tuonpuoleiseen elämään tai sen kieltäminen saa ihmiset elämään eri tavoin. Ihmisen, joka ei usko Viimeiseen Tuomioon, on aivan mahdoton tehdä elämästään islamin mukaista. Islam sanoo: ”Jumalan tähden, antakaa zakat (almuvero) köyhille.” Hänen vastauksensa kuuluu: ”Ei, almujen antaminen köyhdyttää minua; nostanpa sen sijaan korkoa rahoistani.” Ja korkoa kerätessään hän ei epäröi ottaa velallisilta kaikkea heidän omaisuuttaan, vaikka he olisivat köyhiä ja nälkäisiä. Islam sanoo: ”Puhu aina totta ja halveksi valhetta, vaikka ansaitsisit kuinka paljon valehtelemalla ja häviäisit kuinka paljon sanomalla totuuden.” Mutta hänen vastauksensa olisi: ”Mitä tekisin totuudella, josta ei ole minulle mitään hyötyä ja joka sen sijaan vahingoittaa minua ja miksi en valehtelisi, jos siitä olisi minulle hyötyä eikä mitään vaaraa, ei edes maineeni puolesta.” Hän löytää syrjäisestä paikasta arvokkaan metalliesineen; sellaisessa tilanteessa islam sanoo: ”Se ei kuulu sinulle, älä ota sitä.” Mutta hän sanoisi: ”Löysin sen ilmaiseksi ja ongelmitta: miksi en siis ottaisi sitä?” Kukaan ei näe, kun poimin sen mukaani, kukaan ei voi ilmoittaa poliisille, todistaa minua vastaan oikeudessa tai pilata mainettani ihmisten keskuudessa. Miksi en hyötyisi tuosta arvoesineestä?” Joku on salaa tallettanut jotakin tuon ihmisen luo, ja sitten kuolee. Islam sanoo: ”Ole rehellinen omaisuuden suhteen, jonka olet saanut haltuusi pitääksesi siitä huolta, ja luovuta se edesmenneen perillisille.” Hän sanoo: ”Miksi? Kukaan ei voi todistaa, että minulla on hänen omaisuuttaan hallussani, ja hänen lapsensa eivät sitä tiedä. Nyt kun voin ottaa sen helposti itselleni pelkäämättä oikeudellisia seuraamuksia tai tahroja maineeseeni, miksi en tekisi sitä?”

Lyhyesti voidaan sanoa, että jokaisessa elämäntilanteessa islam kehottaa häntä kulkemaan tiettyyn suuntaan, ottamaan tietyn asenteen ja käyttäytymään tietyllä tavalla, mutta hän valitsee vastakkaisen suunnan. Islam mittaa ja arvioi kaikkia asioita niiden ikuisten seurausten näkökulmasta, kun edellä kuvailtu ihminen ajattelee vain välitöntä, maanpäällistä tulosta.

Lue myös: Miten elää miellyttäen Luojaansa?

Lähde: Islamopas.com – Islamin näkemys elämästä ja kuolemasta ja Islamin oppi kuolemanjälkeisestä elämästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *