Ihmisillä on usein kristinuskosta aivan vääränlainen kuva. Kristinuskossa ei ole kyse siitä että istutaan kirkossa veisaamassa virsiä ja eletään kaikenlaisten kieltojen viidakossa jotka kieltävät kaiken hauskan jne. Kristinuskossa on kyse siitä että maailmallamme on tietynlainen juoni johon jokainen meistä tulee mukaan kesken tarinan ja sitten hän yrittää päästä kiinni juoneen. Ihan niin kuin millä tahansa tarinalla on juonensa paitsi että me elämme tarinassa joka on todellisuutta. Tuosta juonesta kerron lisää seuraavissa kirjoituksissani.

Oletko ikinä miettinyt miten ihmeellisiä otuksia eläimet ovat vai oletko turtunut maailmaan ja lakannut ihmettelemästä. Eivätkö ne olekin kuin satuhahmoja? Mieti vaikka elefanttia tai pandaa tai tiikeriä. Ihmiset sanovat usein Raamattua satukirjaksi ja eivät hahmota miten ihmeellisessä maailmassa elämme koska ovat niin tottuneet että maailmamme on tällainen ja pitävät sitä tavallisena. Näemme kuitenkin kaikenlaista ihmeellistä ympärillämme mutta emme vain pidä sitä ihmeellisenä kun se on niin jokapäiväistä. Mikä sitten on tavallista? Se riippuu ihan siitä miltä kantilta asiaa katsotaan. Meille jotka elämme tämmöisessä ihmemaassa jokapuolella olevat ihmeelliset asiat ovat tavallisia. Siinä syy miksi ihmiset eivät pidä niitä asioita ihmeellisinä, koska maailmassamme on ihmeellisten asioiden ylitarjonta.

Oletko miettinyt miten ihmeellistä on että juuri sinä olet olemassa? Oletko miettinyt miten ihmeellinen asia tietoisuutesi on? Eikö ole ihmeellistä että olet sinä? Eikö ole ihmeellistä että voit ymmärtää olevasi olemassa? Elämäsi on lahja Jumalalta eikä mikään arvoton tai halpa lahja olekaan. Suhtaudu siihen sen mukaisesti äläkä heitä elämääsi hukkaan. Älä tuhlaa sitä mihinkää turhuuteen kuten rahan perässä juoksemiseen tai tavoitellaksesi kunniaa toisilta ihmisiltä tai mihinkään muuhunkaan maallisen rihkaman tavoitteluun tai turruttautumalla päihteisiin, sillä se ei tuo mitään oikeaa sisältöä tai tarkoitusta elämääsi, pelkkää tyhjyyttä.

Älä juokse massan mukana tuhoon vaan käänny vastavirtaan ja ajattele itsenäisesti massan mielipiteistä välittämättä. Älä palvo luotua vaan luojaa. Sinun ei tulisi olla huolissasi toisten ihmisten mielipiteistä vaan Jumalan mielipiteestä. Ihmiset ovat ailahtelevia mutta Jumala on sama aina ja ikuisesti. Älä juokse vapaaehtoisesti helvettiin vain yrittääksesi mielistellä ihmisiä, muuten voit jälkeenpäin tuntea itsesi typeräksi että teit niin.

Eikö ole hullua ankkuroida omat mielipiteensä ja näkemyksensä toisten mielipiteisiin tai ajatella vain mitä toiset ihmiset ajattelevat minusta ja antaa sen rajoittaa elämäänsä että kunhan elän niin että annan toisille kuvan että "hei, katsokaa minäkin kuljen teidän kanssa samaa tietä ja olen yksi teistä". Ihmiset pelkäävät leimautumista erilaiseksi ja joutuvansa syrjään ja yksin jos eivät kulje massan mukana. Pelkäävät leimautuvansa tyhmäksi tai yksinkertaiseksi tai ties miksi jos ajattelevat tai elävät toisin kuin muut. Etkai todella luule elämän tarkoituksen löytyvän maallisen rihkaman ja toisten ihmisten kunnioituksen perässä juoksemisesta? Mietipä että olisit yksin maan päällä ja sinulla olisi kaikki maailman rikkaudet itselläsi ja saisit siellä yksinäsi elää rikkauksiesi kanssa ikuisuuden. Eikö se alkaisi hyvin pian tuntua tyhjältä?

Jumala on tuonut sinut olemattomuudesta olevaisuuteen. Jumala on nähnyt sinut jo ennen syntymääsi kuten patsaan veistäjä voi nähdä marmoripalassa patsaan jo ennen kuin se on valmis ja hän vain kaivertaa sen esiin sieltä. Sinulla on vain rajoitetusti aikaa etsiä elämän tarkoitusta joten älä heitä etsikkoaikaasi hukkaan. Nyt on ainoa tilaisuutesi, tämän elämän jälkeen ei tule enää toista mahdollisuutta joten miksi tuhlaisit ainutlaatuisen tilaisuutesi. Kirjassaan Tätä on kristinusko C.S.Lewis sanoi hienosti: "Tämä maailma on suuri kuvanveistäjän ateljee. Me olemme patsaita, ja ateljeessa kiertää huhu, että jotkut meistä muuttuvat vielä jonakin päivänä eläviksi."

Ihmiset usein ajattelevat että maailmalla ei ole mitään juonta eikä elämällä mitään tarkoitusta ja että he voivat itse kirjoittaa omat juonensa ja keksiä itse tarkoituksen elämälleen. Maailmalla on kuitenkin oma juonensa mutta se ei tarkoita etteikö oma elämäsi voisi myös olla ainutlaatuinen ja tärkeä. Jokaisen elämä on pieni sivujuonensa isossa juonessa. Raamattu seuraa tuota maailman juonen punaista lankaa. Raamattu saattaa tuntua mielestäsi satukirjalta siksi koska siinä tapahtuu jatkuvasti kaikenlaisia ihmeellisiä asioita jollaisia et ole ikinä nähnyt elämässäsi mutta ota huomioon että nuo tapahtumat tapahtuivat hyvin pitkällä aikavälillä ja ne ovat kaikki kerätty Raamattuun kokoelmaksi ja ihmisiäkin oli maailmassa melkoinen joukko ja vain pieni jäävuoren huippu oli todistamassa niistä tapahtumista.

Jos lähdetään ajattelemaan tuolla logiikalla että Raamattu on satukirja koska et ikinä näe samanlaisia asioita elämässäsi niin tuolla logiikalla joku 18-vuotias pääkaupunkiseudulla asuva oli luullut että Suomessa ei ole susia koska hän ei ole semmoisia koskaan nähnyt täällä, mutta kuinka moni suomalaisista sitten on semmoisia luonnossa nähnyt täällä, ei varmaan kovin moni mutta silti niitä on täällä ja sitä tuskin kukaan kieltää.

Mikä sitten on elämän tarkoitus? Elämän tarkoitus on oppia tuntemaan Jeesus ja seurata häntä. Seuraavissa kirjoituksissa kerron asiasta tarkemmin ja kerron myös lisää tuosta elämän juonesta johon olet tullut mukaan kesken tarinan.